Hampaiden valkaisu kotona

Hampaiden valkaisu kotona

Hymyileminen tuntuu hyvältä ja kaunis hymy antaa hyvän vaikutuksen tapaamiisi ihmisiin. Kirkas hymy antaa itseluottamusta ja saa näyttämään nuorelta. Hampaiden valkaisu on hammaslääkärien eniten tekemä kosmeettinen toimenpide, mutta nykyään markkinoilla olevilla tuotteilla hampaat on mahdollista valkaista myös itse. Tällä sivulla kerrotaan tehokkaimmat hampaiden valkaisumenetelmät ja vinkit hampaiden valkaisuun kotona.

Markkinoilla on liuta liuskoja, geelejä, hammastahnoja ja monia muita tuotteita, mutta mitkä niistä todella toimivat?

Miksi hampaat tummentuvat?

Hampaiden tummentumisesta voi syyttää ruokavaliota ja ikää. Hammaskiille kuluu ja ohenee iän myötä, jolloin se päästää enemmän valoa lävitseen paljastaen hammasluun todellisen värin. Hampaiden pinnoille kerääntyy värijäämiä myös ruoka-aineista ja juomista koko elämän. Kahvi, tee, kolajuomat, punaviini ja tupakka ovat vain osa hampaita värjäävistä aineista.

Miten kotivalkaisut toimivat?

Peroksidit, kuten vetyperoksidi ja karbamidiperoksidi (katso vertailu tästä), ovat tärkein ainesosa suurimmassa osassa kotivalkaisuista. Ne muodostavat kiilteen pinnalle kuplia, jotka poistavat hampaissa olevia tahroja. Mitä korkeampi valkaisuaineen peroksidipitoisuus on, sitä valkoisemmat hampaat sillä yleensä saadaan. Peroksidien huono puoli on, että valkaisumolekyylit voivat päätyä hampaiden hermoratoihin ja aiheuttaa hampaiden vihlontaa ja arkuutta. Sivuvaikutukset ovat yleensä väliaikaisia ja täysin vaarattomia. Peroksidit ovat pieninä pitoisuuksina hellävaraisia hampaille ja turvallisia suulle. Esim. 6 % vetyperoksidi vastaa tehokkuudeltaan 18 % karbamidiperoksidia.

Ketkä voivat käyttää kotivalkaisua?

Kaikki, joilla on terve suu ja jotka ovat korjauttaneet hampaat vähintään vuoden sisällä hoitojakson aloittamisesta voivat käyttää kotivalkaisutuotteita. Hampaiden valkaisua ei kuitenkaan suositella henkilöille, joiden hampaat ovat erityisen herkät kylmälle, heille joilla on kruunuja tai hammastäytteitä etuhampaissa, eikä heille, joiden kiille näyttää enemmän harmaalta kuin keltaiselta. Valkaisutuotteiden käytöstä on hyvä keskustella oman hammaslääkärin kanssa ennen hoidon aloittamista.

Mitkä ovat parhaita hampaidenvalkaisutuotteita?

Hampaiden valkaisugeeli

Valkaisugeeli ja muotit on suosituin kotivalkaisu.

Valkaisugeelit ja valkaisuliuskat ovat yleisesti ottaen tehokkaimpia tuotteita kotikäyttöön. Näissä tuotteissa vaikuttava aine (peroksidi) on pisimpään kosketuksissa hampaiden kanssa. Geeli- ja liuskavalkaisuilla voi saada säännölisellä käytöllä yli viisi astetta valkoisemmat hampaat. Useimpia valkaisugeelejä ja -liuskoja suositellaan käytettäväksi noin 30 minuuttia päivässä yleensä vähintään viikon ajan.

Katso tästä parhaiden valkaisutuotteiden vertailu.

Esimerkiksi Yotuel 7 Hours geeli sisältää 10 % karbamidiperoksidia. Xytol-valkaisuliuskoissa on 6 % vetyperoksidia, joka vastaa 18 % karbamidiperoksidia. Katso tästä muut geelit ja liuskat.

Valkaisugeelejä käytetään hammasmuottien avulla, jotka saavat geelin pysymään kosketuksessa hampaiden kanssa koko hoidon ajan. Joissakin tuotteissa muotit muotoillaan kuuman veden avulla omaan suuhun istuviksi, kun toisissa tuotteissa muotit ovat ”esimuotoillut”. Jotkut pitävät valkaisumuotteja suuhun huonosti istuvina ja hankalina käyttää. Huonosti sopivat muotit voivat vuotaa peroksidia ikeniin, mikä voi aiheuttaa ikenien ärsytystä ja hampaiden vihlontaa.

Hampaiden valkaisuliuskat

Valkaisuliuskoja on helppo käyttää.

Valkaisuliuskat ovat muotteja helpompia käyttää. Ne asetellaan hampaiden pinnalle ja annetaan vaikuttaa määrätyn ajan. Liuskat ovat huomaamattomat suussa ja ne hampaissa on mahdollista puhua ja jopa juoda, toisin kuin valkaisumuottien kanssa. Valkaisuliuskojen ongelma on, että ne saattavat liukua hampaissa. Crest on tuonut markkinoille uudet No Slip Grip -tuotteet, joiden luvataan liukuvan hampaiden pinnoilla vähemmän.

Vähentääksesi mahdollista ikenien ärsyyntymistä, älä pese hampaita vähintään tuntiin ennen valkaisua – tai ainakaan käytä hammastahnaa. Tahnan sisältämät puhdistusaineet altistavat ikenet ärsytykselle. Vinkki koskee sekä valkaisugeelejä että -liuskoja.

Valkaisukynillä on mahdollista annostella peroksidiliuosta tiettyyn hampaaseen tai hampaan kohtaan. Koska mikään ei pidä ainetta paikallaan, se kulkeutuu nopeasti syljen mukana pois. Valkaisevien hammastahnojen ja purukumien vaikuttava aine papaiinientsyymi ei ole läheskään niin tehokas kuin peroksidipohjaiset valkaisut. Hammastahnoilla on mahdollista saada korkeintaan kaksi astetta valkoiseimmat hampaat. Valkaisevat suuvedet ovat vielä tehottomampia ja poistavat korkeintaan pintapuolisia tahroja.

Kannattaako hampaat valkaista hammaslääkärissä?

Hammaslääkärin vastaanotolla tehtävässä ns. laservalkaisussa luodaan hampaisiin täydellisesti istuvat muotit, joihin valkaisugeeli annostellaan. Menetelmä on täysin sama kuin kotivalkaisutuotteissa (peroksidipohjaiset geelit ja liuskat), mutta ammattilaisen tekemät muotit istuvat paremmin, jolloin geeli ei joudu kosketuksiin ikenien kanssa ja aiheuttaa harvemmilla potilailla ärsytystä. Laservalkaisussa käytetään vahvempia peroksidiliuoksia kuin apteekissa myytävissä kotivalkaisuissa. Useat hammaslääkärit myös tehostavat geelin vaikutusta laserilla, mutta sen tehokkuudesta on vain vähän näyttöä. Vastaanotolla tehtävä hampaiden valkaisu on myös kalliimpaa. Laservalkaisu maksaa n. 300 € ja Zoom-valkaisu jopa yli 600 €.

Kotona tehtävän valkaisun etuja:

  • Pitkäkestoiset vaikutukset: Ammattilaiset ovat yksimielisiä, että parhaat pitkäkestoiset valkaisutulokset saadaan kotivalkaisutuotteilla, kun valkaisu toistetaan säännöllisesti, n. 6 kk välein.
  • Valikoima: Kotona tehtävään hampaiden valkaisuun on saatavilla monenlaisia tuotteita, jotka sopivat eri tarkoituksiin, kuten valkaisugeelejä, valkaisuliuskoja, valkaisevia hammastahnoja ja muita.
  • Mukavuus: Kotivalkaisupaketeilla valkaisun voi tehdä missä ja milloin tahansa, päivin öin.
  • Siirrettävyys: Esim. liuskat ja kynät on kätevä sujauttaa vaikka käsilaukkuun tai toimiston laatikkoon.
  • Hinta: Kotivalkaisutuotteiden hinnat vaihtelevat parista eurosta muutamaan kymppiin, kun hammaslääkärissä tehtävästä valkaisusta voi helposti joutua maksamaan satoja euroja per hoitokerta.

Tärkeää tietoa hampaiden valkaisusta kotona:

Käsikaupoissa myytäviä valkaisutuotteita saa käyttää ilman reseptiä tai hammaslääkärin suosituksia, mutta niiden kanssa on silti noudatettava varovaisuutta. Väärin käytettynä valkaisutuotteet voivat vahingoittaa hammaskiillettä ja aiheuttaa ikenien ärsytystä. Tuotteiden liikakäytöstä voi aiheutua epäluonnollisen näköiset hampaat, hampaiden sinertävyyttä tai epätasainen valkaisutulos. Hoidata hampaat kuntoon hammaslääkärissä ennen kotivalkaisujen käyttämistä ja keskustele hampaiden valkaisusta hammaslääkärisi kanssa.

  • Mitä vahvempi tuotteen peroksidipitoisuus on, sitä nopeammin sillä saa tuloksia. Mitä heikompi tuotteen peroksidipitoisuus on, sitä turvallisempi sitä on käyttää valkaisussa – jopa yön yli.
  • Paras aika suorittaa hampaiden valkaisu kotona on heti hampaiden tarkastuksen ja hammaskiven poiston jälkeen.
  • Hammaslääkärit suosittelevat hampaiden harjaamista ja hammaslankaamista aina ennen kotivalkaisutuotteiden käyttöä.
  • Parhaiden tulosten saamiseksi vältä syömistä ja juomista muutaman tunnin ajan hoidon jälkeen.

Lisätietoa ja lähteet:

Jaa tämä ystävillesi... Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Email this to someone