Hampaiden valkaisugeelit

Valkoiset hampaat hampaiden valkaisun avullaHampaiden valkaisu on yleistynyt viime vuosina valtavasti. Arvioiden mukaan noin kymmenen miljoonaa yhdysvaltalaista ostaa hampaiden valkaisutuotteita vuosittain. Se on myös yleisin hammaslääkärien tekemä kosmeettinen toimenpide. Myös Suomessa yhä useampi haluaa säihkyvämmän hymyn. Toimenpiteen yleistymiseen on vaikuttanut se, että nykyään hampaat voi valkaista verrattain helposti myös itse. Käsikaupassa nykyään myytäviin kotivalkaisutuotteisiin kuuluvat mm. hampaiden valkaisugeelit, liuskat, purukumit, suuvedet ja monet muut tuotteet. Vain peroksidia sisältävät tuotteet ja tietyt valkaisevat hammastahnat ovat saaneet sekä Euroopan hammaslääkärivaltuuston että Yhdysvaltain Hammaslääkäriliiton hyväksynnän.

Mitä valkaisugeelit ovat?

Hampaiden valkaisugeeli on tällä hetkellä edullisin ja mukavin vaihtoehto hampaiden valkaisuun. Geelillä voidaan poistaa kahvin, punaviinin, virvoitusjuomien, tupakan ja muiden värjäävien aineiden vuosien varrella aiheuttamat tahrat ja värjäymät helposti, nopeasti ja turvallisesti.

Käsikaupassa myytävät valkaisupakkaukset sisältävät hampaiden valkaisuun tarkoitettua geeliä sekä ylä- ja alahampaille tarkoitetut hammasmuotit. Valkaisugeeli on kirkas, peroksidipohjainen aine, joka levitetään suoraan hampaiden pinnalle. Tuotteesta riippuen niitä käytetään yleensä kahdesti päivässä kahden viikon ajan. Tuloksia on yleensä nähtävissä jo parin päivän käytön jälkeen ja optimaalinen valkaisutulos saavutetaan neljässä kuukaudessa.

Miten valkaisugeeli toimii?

Valkaisugeelien vaikuttava aine on joko vetyperoksidi tai karbamidiperoksidi. Hammaslääkärin tai suuhugienistin vastaanotolla valkaisussa käytetään yleensä vetyperoksidia ja kotivalkaisutuotteissa karbamidiperoksidia. 22 % karbamidiperoksidi vastaa tehokkuudeltaan noin 7 % vetyperoksidia.

Geelivalkaisussa käytetään kirkkaita, pehmeästä muovista valmistettuja, muotoiltavia muotteja. Ylä- ja alahampaille on omat muotit. Muotteihiin lisätään vaikuttavaa ainetta sisältävää pH-neutraalia valkaisugeeliä ja ne asetetaan hampaiden päälle. Geelin annetaan vaikuttaa 30 minuuttia tai pidempään, jonka jälkeen se huuhdellaan vedellä pois.

Hampaiden valkaisugeelit

Valkaisugeelit ovat edullisin ja kätevin tapa poistaa värjäytymät hampaista.

Usein kysyttyjä kysymyksiä

Paljonko geelivalkaisu maksaa?

Sekä kotivalkaisugeeleissä että hammaslääkärin vastaanotolla käytettävissä geeleissä vaikuttava aine on vetyperoksidi tai karbamidiperoksidi. Hammaslääkärin tai suuhygienistin vastaanotolla tehtävässä valkaisussa käytetään vahvempia peroksidipitoisuuksia, koska valkaisu suoritetaan ammattilaisen valvonnassa. Vastaanottovalkaisu suoritetaan nopeasti (yleensä 30-60 minuuttia) ja sitä tehostetaan usein laserilla. Laservalon vaikutuksesta pitkän aikavälin tuloksiin ei ole kuitenkaan olemassa riittävästi näyttöä.

Kotivalkaisugeelien hinnat vaihtelevat vaikuttavasta aineesta, geelin määrästä ja tuotemerkistä riippuen 29-59 euron välillä. Vastaanotolla tehtävien geelivalkaisun hinta on n. 300 euroa.

Ovatko geelit tehokkaita?

Kyllä. Peroksidipohjaiset valkaisugeelit on todettu useissa kliinisissä ja riippumattomissa tutkimuksissa erittäin tehokkaiksi ja niitä pidetään parhaana keinona hampaiden valkaisuun. Vaikka kotivalkaisutuotteiden peroksidipitoisuus on pienempi kuin vastaanotolla tehtävässä valkaisussa, yli 90 % käyttäjistä saavuttaa niiden avulla toivomiansa tuloksia. Näkyviä tuloksia saavutetaan yleensä jo 1-2 käyttökerran jälkeen, mutta optimaalinen valkaisutulos saavutetaan yleensä 15-30 tunnin hoitojakson jälkeen.

Miltä valkaisu geelillä tuntuu?

Geelivalkaisu on useimmille täysin huomaamaton ja kivuton. Voit esimerkiksi katsella televisiota, kuunnella musiikkia tai jopa nukkua käsittelyn aikana. Vastaanottovalkaisussa muotit saadaan yleensä paremmin istuviksi, jolloin ne eivät hankaa tai ärsytä hampaita tai ikeniä.

Ovatko valkaisugeelit turvallisia ja onko niillä sivuvaikutuksia?

Suomessa myytävät valkaisugeelit ovat läpäisseet useita testejä ja saaneet lääketieteellisen tahojen hyväksynnän. Peroksidit voivat hoitojakson alussa aiheuttaa lievää hammassärkyä ja vihlontaa. Huonosti hampaisiin istuvat muotit voivat myös ärsyttää ikeniä, mutta oireet ovat väliaikaisia ja menevät nopeasti ohi hoidon päätyttyä. Valkaisugeelit soveltuvat kuuriluontoiseen käyttöön ja ne ovat tuotteiden käyttöohjeita ja hammaslääkärin ohjeita noudattamalla erittäin turvallisia.

Peroksidipohjaiset valkaisuaineet ovat lievästi ärsyttäviä ja niiden pitkäaikaisella käytöllä voi olla haittavaikutuksia. Lue lisää valkaisutuotteiden turvallisuudesta ja mahdollisista sivuvaikutuksista.

Ketkä voivat käyttää valkaisugeelejä?

Valkaisugeelien vaikutuksista sikiöön tai lapseen ei ole tarpeeksi tietoa, joten niiden käyttämistä raskauden aikana tai imettäessä ei suositella. Useimpia tuotteita ei suositella alle 16-vuotiaille lapsille. Hampaiden hermosto kehittyy vielä tässä iässä ja valkaisutuotteet voivat ärsyttää kasvavaa pulpaonteloa. Valkaisutuotteet eivät sovi myöskään hammas- tai iensairauksista kärsiville. Katso kaikki rajoitukset tästä.

Valkaisevatko geelit paikkoja?

Valkaisugeeli ei valkaise hampaissa olevia paikkoja, tekohampaita, kruunuja tai muita hammaskäsittelyjä, mutta se ei myöskään vahingoita niitä. Huomaa, että hampaat on paikattava hammaslääkärissä ennen valkaisukäsittelyjen aloittamista, koska valkaistu hammas voi näyttää hoidon jälkeen eriväriseltä kuin paikka tai muu hammaskäsittely.

Ovatko geelivalkaisun tulokset pysyviä?

Hampaat ovat geelivalkaisun jälkeen aina valkoisemmat kuin ennen käsittelyä ja tulokset voivat kestää jopa vuosia. Hampaat keräävät valkaisun jälkeenkin pinnalleen ruoasta ja juomasta aiheutuvia tahroja ja värjäymiä. Voit uusia käsittelyn tarvittaessa 6-12 kuukauden sisällä edellisestä.

Tuotteet

Mint Cosmetics

Mint Cosmetics on uusi kotivalkaisu, jolla saat näkyviä tuloksia jo puolen tunnin käytön jälkeen. Valkaisupaketti sisältää muotoiltavat hammasmuotit, tehokkaan geelin, annostelupään, sävykartan ja ohje-DVD:n.

Vaikuttava aine: 0,16 % natriumperboraatti

Hinta: n. 89,95 €

Arvostelu: Arvostelu: 4 tähteä (4/5)

Tilaa tuote
SWISS Whitening

SWISS Whitening on hammaslääkärien kehittämä hampaiden valkaisu kotikäyttöön. Tuote on paitsi helppo käyttää, myös tehokas ja turvallinen. Voit saada valkoiset hampaat jo 3-7 päivässä.

Vaikuttava aine: 16 % karbamidiperoksidi

Hinta: n. 59 €. Koodilla WhiteFI 10 € alennusta tästä tuotteesta!

Arvostelu: Arvostelu: 5 tähteä (5/5)

Tilaa tuote
iWhite Instant arvostelu

iWhite Instant on kotivalkaisu, joka sisältää taipuisat muotit ja valmiiksi annostellun ainutlaatuisen FCC-menetelmään perustuvan valkaisugeelin. Vain 20 minuutin käsittely päivässä riittää ja saat jopa 8 astetta valkoisemmat hampaat!

Vaikuttava aine: FCC, kalvokiteytetty kalsium (peroksiditon)

Hinta: n. 49 €

Arvostelu: Arvostelu: 3 tähteä (3/5)

Tilaa tuote
DentaWorks

DentaWorks on hampaiden kotivalkaisu, jolla poistat helposti ja nopeasti hampaiden pinnalle kerääntyvät värjäymät. Sama menetelmä, jota hammaslääkärit käyttävät, mutta nyt paljon edullisemmin!

Vaikuttava aine: hydrocarbon-oxo-borate (peroksiditon)

Hinta: n. 49 €

Alennuskoodi: Koodilla DW190 ilmainen toimitus tilaukseesi.

Arvostelu: Arvostelu: 5 tähteä (5/5)

Tilaa tuote

Katso tästä yleisimpien valkaisugeelien vertailu.

Onko sinulla kokemuksia hampaiden valkaisugeeleistä? Mikä tuote toimii ja mikä ei? Kommentoi alla ja jaa kokemuksesi muille!

Jaa tämä ystävillesi... Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Email this to someone
[top]
Yksi kokemus: Hampaiden valkaisugeelit
  1. Olen nyt kolmena päivänä käyttänyt valkaisugeeliä ja ihme kyllä huomasin valkaisevan vaikutuksen jo ensimmäisen käyttökerran jälkeen! Aloin käyttää valkaisua keltaisten kulmahampaiden vuoksi ja nyt kun katson peiliin, eivät ne värierot enää edes häiritse.


[top]

Jaa kokemuksesi tai kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *